Musiikki

Sri Chinmoylle musiikki on maailmanlaajuinen sydämen kieli, jota kaikki ymmärtävät kielestä ja kulttuurista riippumatta. "Juuri musiikin kautta voimme silmänräpäyksessä kokea maailmanlaajuista yhteenkuuluvuutta." Sri Chinmoyn musiikki vie meidät mielen rajojen ulkopuolelle sydämemme rauhaan. Hänen musiikkinsa on meditatiivista ja rauhoittavaa; jopa hänen voimakkaat ja dynaamiset teoksensa viestittävät harmoniaa.

HuiluSri Chinmoy on säveltänyt noin 20 000 laulua. Sanoitukset ovat pääasiassa hänen äidinkielellään bengaliksi (13 000 laulua) sekä englanniksi (7000 laulua). Hän on soittanut useita soittimia eri puolilta maailmaa mm. erilaisia huiluja, esrajta, viulua, selloa, harmonia, pianoa ja urkuja.

Sri Chinmoy oli varhaisesta lapsuudestaan lähtien kiinnostunut laulamisesta. Tuolloin hän lauloi pääasiassa Intian suurimman runoilijan Tagoren lauluja. Nuoruusiässä hän opetteli soittamaan intialaista harmonia. Noihin aikoihin hän kirjoitti useita runoja, joihin on myöhemmin säveltänyt myös melodian. Vuodesta 1964 lähtien hän asui New Yorkissa. Muutamia vuosia New Yorkiin muuttonsa jälkeen Sri Chinmoy aloitti säveltämisen.

Hänen laulunsa ilmaisevat ihmisen kokemuksia ja kaipuuta määränpään saavuttamiseen. Hän on säveltänyt melodioita sekä omiin runoihinsa että muinaisiin Intian mantroihin. Musiikin kautta Sri Chinmoy on osoittanut kunnioitustaan useille tämän päivän merkkihenkilöille kaikilta aloilta. Hän on säveltänyt lauluja sekä heidän sanoistaan että omista, heille osoitetuista sanoituksistaan. Hän on käynyt useissa maissa ja säveltänyt lähes 200 eri maalle omistettua laulua (mm. Finland). Sri Chinmoy rakkaus urheiluun näkyy lauluissa juoksusta, kävelystä, pyöräilystä, uinnista, tenniksestä ja painonnostosta.

Konsertit

Konsertti Sofiassa

Ensimmäisessä konsertissaan elokuussa 1975 Sri Chinmoy soitti 27 eri instrumenttia vierailleen. Saman tyylisiä konsertteja valtavine soitinvalikoimineen ovat olleet hänen monet konserttinsa vuosia myöhemmin.

Maaliskuun 24. päivänä 1984 Sri Chinmoy esiintyi ensi kertaa suurelle yleisölle (8500 henkeä) Saksan Kölnissä. Tuon jälkeen hän on pitänyt yli 700 konserttia 80:ssä eri maassa. Konserteissaan Sri Chinmoy soitti omia sävellyksiään ja myös improvisoi. Hän soitti yleensä noin 20 eri instrumenttia, mutta on soittanut jopa 150 eri instrumenttia yhden konsertin aikana.

Sri Chinmoy on konsertoinut mm. Royal Albert Hall -salissa Lontoossa, Lincoln Centerissä sekä Carnegie Hallissa New Yorkissa, Sydneyn oopperatalossa Australiassa sekä kahdesti Helsingin yliopiston juhlasalissa.

Meditatiivisen musiikin voimalla Sri Chinmoy on 20 vuoden ajan yhdistänyt kymmeniä tuhansia ihmisiä. Konsertit ovat olleet kooltaan valtavasta Montrealin 19 000 hengen konsertista yksityisiin konsertteihin valtion päämiehille kuten Mihail Gorbatshoville ja Vacláv Havelille. Lufthansa, Air India, Finnair, British Airways, Quantas ja monet muut lentoyhtiöt ovat soittaneet hänen musiikkiaan valikoimissaan. Sri Chinmoylta on ilmestynyt yli 200 kasetti- ja CD-äänitettä konserteista eri puolilta maailmaa.

VeenaMuutamia päivämääriä:

elokuu 1975 ensimmäinen konsertti, 27 eri instrumenttia

elokuu 1975 aloitti viulun soiton

17. helmikuu 1976 aloitti esrajin soiton

10. maalisuu 1976 aloitti poikkihuilun soiton

27. syyskuu 1983 aloitti sellon soiton

24. maaliskuu 1984 ensimmäinen suuri konsertti, 8500 hengen yleisölle, Köln, Saksa

 

 

 

 

Songs of the soul

 

Sri Chinmoyn oppilaat esittävät Sri Chinmoyn musiikkia Songs of the soul konserteissa eri puolilla maailmaa. Näissä meditatiivisissa konserteissa esiintyvät erilaiset musiikkiryhmät ja sooloesiintyjät. Lisätietoja Songs of the soul konserteista löytyy osoittesta http://www.songsofthesoul.com